Haarniskan käsittämätön keveys

Taas tuli essee kirjoitettua. Kivasti. En ole ihan liian tyytyväinen tähän, mutta jos joku tästä saa jotain irti niin hyvä näin.
Jos tahtoo tehdä tällä jotain muuta kuin lukea, niin kysykää lupaa.

Haarniskan käsittämätön keveys
Totuutta ja kuvitelmaa keskiaikaisen haarniskan painosta

Aiheen esittely

Haarniska on esine, johon on liitetty monia ennakkokäsityksiä. Näistä monet ovat vääriä. Yksi vääristä käsityksistä on haarniskan paino sekä painon vaikutukset sen muihin ominaisuuksiin. Tämän lyhyen esseen tarkoituksena on esitellä ja pohtia näitä kuvitelmia, sekä myös korjata niitä. Tutkimusmateriaalina olen käyttänyt keskiaikaisia kuvituksia, taistelumanuaaleja, modernien tutkijoiden kirjoittamia kirjoja aiheesta sekä New York Metropolitan Museum of Arts:n kuraattorin esitelmää aiheesta. Samoin myös olen antanut tilaa omille kokemuksilleni aiheesta. Aikalaiset kirjalliset maininnat ovat valitettavasti joutuneet tilanpuutteen takia jäämään pois materiaalista.
Lisäksi jätän myös vähän tilaa aihetta tutkiessa nousseelle sivukysymykselle painon suhteellisuudesta, eli siiitä miten ja miksi joillekin haarniska voi olla helposti kannettavissa, vaikka se toiselle olisi miltein ylivoimainen taakka.
Keskityn tässä esseessä tilanpuutteen takia vain länsieurooppalaiseen haarniskaan aikaväliltä 800-1600 J.A.A. Jätän myös gambesonit, jauponit sekä muut vastaavat kankaiset pehmustetakit pois käsiteltävistä aiheista. Käsittelen vain taistelukäytössä olleita haarniskoja. Erilaiset turnajais- sekä paraatihaarniskat joutuvat myös jäämään odottamaan aiheen laajempaa käsittelyä. En tee eroa haarniskan eri sosiaaliluokkiin kuuluvien käyttäjien kanssa. Pelti on peltiä käytti sitä aatelinen tai aseistautunut maanviljelijä.

Kuvitelmat lyhyesti
Haarniska kuvitellaan lähes poikkeuksetta painavaksi ja kömpelöksi esineeksi. Muita haarniskaan liitettyjä ominaisuuksia ovat myös epämukavuus sekä kuumuus. Sivumainintana voi mainita myös, että haarniska käsitetään usein myös vaatteeksi. Usein haarniskojen painoksi väitetään noin sataa kiloa, joskus jopa 120 kg. Samoin haarniska kuvitellaan lähes aina 1500-lukulaiseksi kokopeltipuvuksi, vaikka se, mitä haarniskaan sisältyy, on vaihdellut vuosisadasta toiseen.

Totuus
Kuten jo mainitsinkin, haarniskat muuttuivat hyvinkin paljon käsitellyllä aikavälillä. Niitä on ollut lukuisia erilaisia malleja aikakaudesta, käyttäjästä sekä käyttäjän varallisuudesta riippuen, alkaen ketjupaidasta ja päättyen Maximilian-tyylisiin levyhaarniskoihin. Kuten kohta huomaamme, haarniskat eivät olleet kömpelöitä tai epämukavia, ja ainakaan käyttäjiensä mielestä ne eivät olleet painavia. Ainoa, joka edellämainituista käsityksistä on totta on se, että haarniskat olivat kuumia. Kaikki ketjupaidasta täyteen levyhaarniskaan olivat yleensä erittäin lämpimiä, sillä metalli kerää lämpöä liiankin hyvin. Tärkeää on myös ymmärtää, että haarniska ei ole vaate, vaan suojus. Sen alla pidetään vaatteita.
Käsitelkäämme tarkemmin muutamia edellämainituista kohdista. Haarniskat eivät ole kömpelöitä. Niin N.Y Metropolitanin esitelmän nauhat kuin monet omistautuneet ja laadukkaan haarniskauudennoksen omistavat historian harrastajat voivat osoittaa, että jopa levyhaarniskassa voi liikkua hyvinkin notkeasti: hyppiä, juosta sekä kaatua ja ponnistaa pystyyn, ja nousta hevosen selkään. Mikäli haarniska sopii hyvin kantajalleen, ei se ole epämukavakaan. Itse olen jopa ottanut tunnin torkut omassa(vain osan kehosta kattavassa) haarniskassani.

Mikäli vertaamme modernin sotilaan täyspakkausta ja 1400-lukulaisen ritarin kantamaa taisteluvarustusta, huomaamme että moderni sotilas kantaa useita kymmeniä kiloja enemmän. Sotilas kantaa itseasiassa noin 45 kg erilaisia varusteita. Joidenkin lähteiden mukaan Normandian maihinnousussa kantoivat jotkut sotilaat rannalle lähes 80 kg tai enemmän (nämä varusteet olivat tosin tarkoitettu rannalla käytettäviksi.) Modernin sotilaan varusteissa pitää tosin huomioida se, että vain osaa varusteista pitää pystyä kantamaan taistelussa. Suurin osa tavarasta on kannettavana vain marssilla tai vastaavassa tilanteessa.

Ritari kantoi omien lihastensa varassa n. 30 kilon edestä varusteita. Mikäli sotilas poistaisi osan varusteistaan ja kantaisi ns. taisteluvarustusta, olisivat painot melkein samat riippuen tosin valtiosta ja sotilaan tehtävistä. Ritarin kantama massa olisi kuitenkin joka tapauksessa paremmin jaettu hänen koko tukirankansa kannettavaksi, kun sotilas taas kantaa melkein kaikkea yläkehonsa ja eritoten hartioiden varassa.

Tästä esimerkistä voimme huomata, että ihminen pystyy siirtämään hämmästyttävän isojakin massoja pitkiä matkoja. Samoin myös kuinka haarniskan massa on täysin liikutettavissa taistelutilanteessa.

Talhofferin taistelumanuaali ja useat keskiaikaiset kuvat antavat meille useita esimerkkejä ihmisistä tekemässä notkeutta vaativia taisteluliikkeitä, sekä kiipeämässä tikapuita (ja hevosen selkään) haarniskassa. Kaikki nämä ovat asioita jotka vaativat sitä, ettei päällä oleva suojus voi painaa yhtä paljon kuin itse mies. Esimerkiksi tikkaat tuskin kestäisivät tällaista.
Katsottuani The Metropolitan Museum of Arts:n kokoelmien tietoja internetistä sain 1500-lukulaisen, koko kehon peittävän Maximilian-tyylisen levyhaarniskan painoksi 22,23 kg (49 lb. 0 oz ). Samoin Royal Armouries:n freelance-asiantuntija Robert C. Woosnam-Savage sanoo kirjassaan ”Body Armour” seuraavat esimerkit haarniskojen painosta:
Ketjupaita: n.13 kg (30 lbs.)
1400-lukulainen italialainen täyshaarniska: 26-32 kg (60-70 lbs.)
Hevosen haarniska 1400-luvulla painoi suurin piirtein saman verran kuin edellä mainittu italialainen haarniska.

Hyvin tehdyt, elävöittäjien käytössä olevat haarniskat ovat samanpainoisia sekä muutenkin ominaisuuksiltaan tarpeeksi samanlaisia, jotta kokemuksia niiden käytöstä voi käyttää verrokkiryhmänä. Näiden haarniskojen ominaisuuksia kokeillessa olen nähnyt samanlaisia tuloksia ja painoja kuin mitä edellämainituissa akateemisimmissa lähteissä esitetään.

Syylliset
Syylliä tällaisiin haarniskoja koskeviin laajoihin harhakuvitelmiin on vaikea löytää, mutta useat lähteet viittaavat kahteen tarinaan: Mark Twainin ”A Conneticut Yankee in King Arthurs Court”:iin, sekä elokuvaan ”Henry V” vuodelta 1945. Näissä kuvaillaan muunmuassa sitä, kuinka ritarit nostetaan nostureilla hevosen selkään. Nämä kaksi tarinaa ovat nähtävästi jonkinlaisen pääsyyllisen roolissa, mutta yleisesti ottaen fiktiossa on esitetty hyvin samankaltaisia harhakäsityksiä läpi aikojen. Tuskin kaikkea syytä voidaan näiden kahden tarinan niskoille vyöryttää.

Huomioita painon suhteellisuudesta
Vaikka olemme nyt todenneet haarniskan (tässä tapauksessa levyhaarniskan, eli sen yleisimmän haarniskakäsitystä vastaavan haarniskan) painavan noin 30 kg, joudumme pohtimaan painon ja keveyden suhdetta. 30 kg ei teknisesti ottaen ole iso massa, etenkään jos se on puettu tasaisesti koko kehon päälle. Mutta kauppakassissa se taas olisi brutaali paino kenelle tahansa. Edellä mainitut sotilaat taasen olisivat varmaankin melkein tyytyväisiä, jos he kantaisivat vain 30 kiloa tavaraa marssilla.
Loppujen lopuksi argumenttini painon suhteellisuudesta voi tiivistää tähän tarinaan. Kiistelin kerran erään historian professorin kanssa ketjupaidan painavuudesta. Hän sanoi ketjupaidan (keskiaikaisen mallin mukaan tehdyn, jossa lenkit ovat kiinni niitattuja) olevan kovin painava. Minä taas olin eri mieltä. Hetken asiasta kinattuamme tajusin mistä asia kiikasti. Professori oli nostanut paitaa käsillään. Minä taas olin kantanut paitaa päälläni vyötettynä, jolloin vyö jakaa massan vielä tasaisemmin. Haarniskojen painosta keskustellessa onkin erittäin tärkeä muistaa nämä pienet erot. Ei massa sano yksin kaikkea, vaan se, miten se kannetaan.

Lopputulos
Ovatko haarniskat sitten painavia? Eivät, mikäli käyttäjä on harjoitettu käyttämään niitä. Mikäli niitä yrittää nostaa pelkillä käsivarsilla, ne ovat painavia. Mutta niin on mikä tahansa 30 kilon painoinen esine, mikäli sitä yrittää pitää suoralla kädellä. Haarniskat eivät haittaa toimintoja niin sotakentällä kun sotakentän vieressä tai hevostallissakaan.
Väärinkäsitykset haarniskojen painosta ja ominaisuuksista ovat paljolti kotoisin asiaa tuntemattomien, tai asiantuntijoita kuuntelemattomien viihteentekijöiden tuotoksista. Tämä jos mikä muistuttaa meitä siitä, kuinka aina pitäisi muistaa ylläpitää lähdekritiikkiä.

Kirjalliset lähteet
Oakeshott Ewart. 1999. A knight and hes armor, second edition. Dufour editions Inc.
Talhoffer Hans. Rector Mark muokannut. 2000. Medieval combat, A fifteenth-century manual on swordfighting and close-quarter combat. Greenhill books.
Woosnam-Savage ja Hall Anthony. 2001. Body armour. Brasseys.

Internet lähteet
How to Mount a Horse in Armor and Other Chivalric Problems. Dirk H. Breiding, Assitant Curator, Department of Arms and Armor, The Metropolitan Museum of Art. http://www.youtube.com/watch?v=NqC_squo6X4
Metropolitan Museum of Art. http://www.metmuseum.org/works_of_art/collection_database/all/listview.aspx?page=1&sort=0&sortdir=asc&keyword=armor&fp=1&dd1=0&dd2=0&hi=0&ov=0
Tiede-lehden artikkeli Tahdissa kasvamaan mars! Ruukki Jukka. http://www.tiede.fi/artikkeli/518/tahdissa_kasvamaan_mars_
Royal Armories. http://collections.royalarmouries.org/

Keskustelut yksityishenkilöiden kanssa
(nimet poistettu)

Suurkypärän lyhyt elinkaari

Alla avoimessa yliopistossa tekemäni essee “great helmin” kehityksestä. Jos tällä tahtoo tehdä muuta kuin lukea sen, niin kysykääs minulta ensin.

SUURKYPÄRÄN LYHYT ELINKAARI
Analyysi suurkypärän sotakentällä käytetyn mallin kehityksestä

Aiheen esittely ja kysymyksen asettelu

Jos ihmisiltä kysyy, minkä esineen he yhdistävät ritariin, ovat ensimmäiset vastaukset usein miekka ja kypärä. Populaarikulttuurissa korostuu myös sama käsitys. Vaikka elokuvan puvustajat olisivat tehneet kuinka oudon ja keksityn haarniskan, on ritarin päässä hyvin usein joku ns. great helm – mallisen kypärän versioista, joka on yksi tunnusomaisimmista ritarin kypärämalleista. Samoin myös sarjakuvien puolella on ritareilla usein samanlainen kypärä, tai ritarin jälkeläisten salissa on sellainen näkyvillä. Samoin hätätilanteessa voidaan myös rakentaa samankaltainen kypärä peltipurkista tai erilaisista kodista löytyvistä putkista, kuten usein Aku Ankassa voi havaita. Great helm -malliset kypärät ovat siis tavallaan jopa ikonimaisia symboleja ritariudelle. Mutta mikä on totuus tämän kypärämallin takana? Haarniskat ovat kuitenkin paljon monimutkaisempia asioita kuin mitä populaarikulttuuri antaa ymmärtää. Lisäksi populaarikulttuuri antaa usein täysin vääriä käsityksiä esim. näiden painosta ja ominaisuuksista taistelussa. Erilaisia kypärämalleja on pelkästään keskiajalla ollut useita, ja näistä kaikista on tehty kymmeniä erilaisia variaatioita eri alueilla. Lisäksi ne ovat kehittyneet ja muuttuneet aseteknologian ja taistelutapojen kehittyessä. Kypäriin on myös tehty lisättäviä osia, joista suuri yleisö, tai pienempikään, ole välttämättä edes kuullut. Ns. great helm – mallinen kypärä ei siis ole pelkkä purkinmuotoinen päänsuojus, joka on ollut käytössä varhaiskeskiajasta renessanssiin, ja jonka muoto on pysynyt staattisena läpi ajan kuten populaarikulttuuri usein antaa ymmärtää. Sen sijaan kyseessä on erikoistuneeseen tarkoitukseen, tässä tapauksessa ratsumiehelle, tehty suojus, joka on elänyt ajan ja tarpeiden mukana: suojus, jonka käyttökaari on silti ollut vain noin satavuotinen, 1200-luvun alusta 1300-luvun loppuun. Tämä on lyhyt aika verrattuna esimerkiksi nasaalikypärään (saks. sekä engl. Spangenhelm, ruots. Konisk hjälm) jonka eri versioita on ollut käytössä varhaiselta keskiajalta aina 1300-luvulle asti. Tässä tutkimuksessa on tarkoituksena, tutkia minkälaisista kypäristä tutkittu malli kehittyi. Miten se muuttui elinkaarensa aikana, ja minkälaisen perinnön se jätti tuleviin kypäriin? Tutkimuksen tarkoituksena on osoittaa, kuinka kypärä on muuttunut mallin olemassaolon aikana, sekä näyttää myös, että kypärät muitten esineitten tavoin kehittyvät edeltävistä malleista ja toimivat malleina tuleville. Tarkoitus on osoittaa, etteivät ne ole vain historiassa pilkahtavia esineitä, jotka vaipuvat täysin unohduksiin käyttökaarensa päässä.
Tutkittaessa kypärän mallin muutosta emme tutki sen kantajia. Emme siis ala määrittelemään esimerkiksi ritarin käsitettä. Kuten voi lukea Janne Malkin Ritarit ja samurait – pro gradusta, on ritarin käsite vaihdellut aikojen saatossa, sekä myös alueellisesti. On siis yksinkertaisempaa ajatella, että kyseinen kypärämalli on ollut varakkaiden ja/tai raskaasti varustettujen ratsumiesten käytössä. Lisäksi pysymme kohteissa pelkästään taistelukentällä, emmekä tutki turnajaisissa käytettyjä malleja lukuun ottamatta joitain pieniä mainintoja. Vaikkakin elinkaarensa alkupäässä on suurkypärää käytetty molemmissa paikoissa, on turnajaisissa käytetty malli kokenut hyvinkin nopeasti juuri turnajaisia silmällä pitäen tehtyjä muutoksia ulkomuodossaan, tehden näistä enemmänkin urheiluvälineisiin rinnastettavia esineitä. Tarkoituksena on myös tutkia vain kypärän mallia, eikä tutkia siihen usein kiinnitettyjä koristeita.

Nimimääritelmä great helm – kypärän mahdollisesta suomalaisesta nimestä

Aloittaessani tutkielman tekemistä huomasin erään asian, joka voisi vaikeuttaa tulosten selkokielisyyttä. Suomen kielessä ei ole kunnollisia nimiä useille kypärämalleille. En kuitenkaan näe tarpeelliseksi lähteä avaamaan muiden mallien nimiä kuin tutkimuksen kohteena olevan: esimerkiksi bascinet on tunnettu samalla nimellä eri kielisissä lähteissä, kun taas tutkittu malli on eri niminen eri kielillä. Englanniksi se on, kuten jo mainittu, Great Helm, ruotsiksi Tunnhjälm ja saksaksi Topfhelm. Ainoa nimi, jonka suomeksi kypärälle löysin, oli ritarikypärä. Tämä ei kuitenkaan ole mielekäs nimi. Nimi antaa ymmärtää, että vain ritarit olisivat sitä käyttäneet, vaikka kuka tahansa raskas ratsumies olisi sellaista saattanut käyttää. Lisäksi se antaa ymmärtää, että ritarit eivät olisi muunlaisia kypäriä käyttäneet, vaikka tämä on kaikkea muuta kuin totta. Kuvista sekä tekstimateriaalista käy kuitenkin täysin selväksi, että jopa ritarit ja kuninkaatkin ovat saattaneet taistelussa käyttäneet muitakin kypärämalleja (etenkin skandinaavisilla alueilla), tai vain pelkkää ketjuhuppua. Parempi nimitys ainakin tutkimustyössä kypärälle on sen englanninkielisestä nimestä ”great helm” johdettu nimitys suurkypärä. Muista kypäristä puhuessani pyrin, kuten jo on huomattu, mainitsemaan mahdollisimman monta erilaista nimitystä kypärälle tai muulle suojalle tunnistamisen helpottamiseksi.

Tutkimusmenetelmistä ja materiaalista

Tutkimus on tehty tutkimalla ensin satoja sivuja erilaisia kuvakäsikirjoituksia British Libraryn, Heidelbergin yliopiston, sekä muiden lähteiden kotisivuilta. Lisäksi on tutkittu myös kuvia ja piirroksia keskiaikaisista sineteistä, sekä valokuvamateriaalia Osprey Publishingin 1100-1500-luvun skandinaavisia sotilaita käsittelevistä kirjoista, joissa on näkynyt kopioita esimerkiksi kirkoissa olevista maalauksista. Samoin olen käyttänyt Gerry Embletonin Medieval Military Costume – kirjan kuvaosuuksia alkuperäisten kuvien jäljittämisessä sekä tutkiessani, miltä joku malli on mahdollisesti näyttänyt. Päätelmät ovat nimenomaan keskiaikaiseen kuvamateriaaliin pohjaten tehtyjä. Tukemaan tulkintoja olen käyttänyt kuvia hautapaasista, sekä museoiden näyttelyesineitä. Pääasiallisena kirjallisuutena olen käyttänyt R. Ewart Oakkesshot’n The Archaeology of Weapons -kirjaa. Suurkypärän käyttömukavuutta pohtiessani olen myös kokeillut hyllyssäni olevaa Schlossbergin linnan kypärän kopiota viettämällä aikaa se päässäni. Tuloksiin ovat myös vaikuttaneet tiedot, joita olen saanut keskusteluissa kokeneiden historiallista eurooppalaista miekkailua harrastaneiden henkilöiden kanssa. Lähdekritiikki on myös huomioitu näissäkin tapauksissa. Ongelmana on kuitenkin ollut kirjallisen tiedon puute tietyillä osa-alueilla, ennen kaikkea kypärien suojaavuudessa. Tässä tapauksessa on historiallisiin miekkailumanuaaleihin perustuvien tekniikkojen sekä näiden sovellusten tuntemus ollut luotettavin vaihtoehto tiedon hankintaan.

Tarkennus pääsuojauksen kerrostamisesta

Ohessa tutkielman ymmärtämistä auttava lyhyt kuvaus suojausten kerrostamisesta sekä siihen liittyvistä asioista:
Käyttökaarensa alkupuolella on suurkypärän alla käytetty lähinnä pehmustemyssyä (engl. arming cap) sekä ketjuhuppua (engl. maille coif). Varakkaimmat ovat käyttäneet myös ns. secret (tai skullcap) – mallista, pientä ja kuppimaista kypärää. Samoin on tulkittu joissain kuvissa ja hautapaasissa esiintyvien muhkeiden pään yläosien merkitsevän, että myös ritarin omat hiukset on voitu kiinnittää pehmustavaksi tyynyksi pään ympärille. Myöhemmin suurkypärän alla on siirrytty pitämään bascinet -mallista kypärää ilman kasvosuojusta. Kaulaa suojaava aventail-ketjukauluri on ollut usein paikallaan, tai vähintäänkin sen alla oleva muhkea useasta pellavakerroksesta tehty kauluri. Bascinetin alle on harvemmin laitettu erillistä ketjuhuppua, mutta pehmustemyssyä on silti todennäköisesti pidetty pehmentämässä iskuja. Suojuksia tutkiessa pitää muistaa, että pelkästään jäykkä pelti ei ole riittävä suojus. Vaikka isku ei viiltäisi, tulee iskun voima silti läpi. Tätä voimaa imemään tarvitaan siis jokin muu osa, kuten esim. juuri pehmustemyssy. Samoin ketjuhaarniska ei suojaa muuta kuin viilloilta, joten kerrostus on taas tarpeen. Haarniska oli kuitenkin kallista, joten kaikilla ei ollut varaa ”täydelliseen” haarniskaan. Jäykän levynkin kanssa oli syytä muistaa, että levy, joka ei antanut suoraa osumapintaa aseelle vaan heijasti iskua sivuun, suojasi paremmin kuin suora levy.

Tutkimustulokset

Kypärämallin synty
Suurkypärä on suurella todennäköisyydellä saanut alkunsa kypärästä, joka on koostunut pään yläosaa suojaavasta. modernia keksipurkkia tai pillerihattua muistuttavasta kypärästä, jonka etuosaan on kiinnitetty kasvoja suojaava peltinen levy. Levyssä on ollut reiät silmille, sekä ilmareikiä. Loppupäätä on suojannut ketjuhuppu, sekä todennäköisesti sen alla pehmustemyssy. Voimme nähdä tämänlaisia kypäriä esimerkiksi Thomas Becketin marttyyrikuolemaa esittävässä, 1100-luvun loppupuolella maalatussa kuvassa.

Mallin kehitys sotakentillä
1200-luvun alussa edellä mainitun kaltainen, kasvoja suojaava kypärä on nyt muuttunut lieriömäiseksi päätä suojaavaksi purkiksi. Ensimmäiset mallit ovat olleet todennäköisesti hyvin vähän muotoiltuja. Esimerkiksi William de Lanvalein hautapaasi 1200-luvun alusta kantaa vielä suhteellisen vähän muotoiltua mallia. Päältä nämä mallit ovat olleet litteitä. Silmikon alue sekä kypärän etuosan keskiosa on vahvistettu ylimääräisellä teräslevyllä. Hitaasti on nenän kohdalta kypärä kuitenkin alkanut venyä ulospäin luoden viimein auramaisen muodon kypärän eteen. Samalla myös horisontaalinen linja on venynyt eteenpäin samasta kohtaa luoden kypärälle eteen sangen terävän vesipisaraa muistuttavan muodon. Tämän muodon on oletettu myös helpottavan hapen saantia, joskin tämä on epävarma teoria ajatellen sitä, että kypärän alla on vielä ollut muutakin suojaa, sekä kenties myös muhkea parta. Myös kypärän yläosa on alkanut hitaasti pyöristymään. Nämä muutokset ovat toimineet materiaalin lisäksi myös muotonsa puolesta suojana. Nuolet ja miekat eivät ole saaneet suoria osumia kypärään, joten niitten läpäisy on ollut huonompi. Kypärän alla olevat suojat ovat taas syöneet iskujen energian, joskin niska lienee silti ollut lujilla pääosumissa. Vaikka kypärä ei ole ollut painava, ei mikään siinä ole tukenut niskaa pääosumien sattuessa. Hyvin nopeasti alkoi kypärä myös venyä suipommaksi päältä: ei kuitenkaan niin suipoksi kuin jotkut bascinet-mallit. Tässä vaiheessa etenkin ylhäältäpäin tulevien osumien on ollut lähes mahdotonta saada osumaa suoraan pintaan, mikä taas on antanut entistä parempaa suojaa käyttäjälle, etenkin nuolisateelta. Muutamia ongelmia on kuitenkin ollut. Ensimmäiset mallit suojasivat huonosti kaulaa. Voimme kuitenkin huomata useasta kuvasta Codex Manessessa, että asialle pyrittiin tekemään jotain: kuvissa näkyy peltinen levy, joka kaareutuu kypärän takaa alas ja kaulan eteen. Tätä on usein luultu nostettavaksi visiiriksi, mutta kuvissa näkyy selvästi levyn suojaavan nimenomaan kaulan aluetta. Samoin näkyy, että kyseinen levy on kypärässä tai niskan takana kiinni nähtävästi naruilla, eikä saranoilla. Levy on siis ollut varhainen kehitysaste 1300-luvulla käyttöön tulleesta bevor -kasvosuojasta. 1300-luvulla kypärän suipentuessa on samaa aikaan tuotu käyttöön saranoilla varustettu, nostettava visiiri. Se on antanut mahdollisuuden saada hetken aikaa paremmin raitista ilmaa sekä näkemään, mitä taistelukentällä on tapahtunut. Visiiri on ollut suuri edistysaskel. Tämänhetkinen tulkinta on, että kypärä olisi tätä ennen usein hylätty ratsurynnäkön jälkeen, mutta todennäköisesti avattava kasvosuoja on poistanut tämän tarpeen. Lisäksi myös kommunikointi kentällä sekä kuuleminen ovat parantuneet. Etenkin käyttäjien ollessa korkea-arvoisia, eli usein johtamassa asemassa olevia sotureita, on kommunikaatio tärkeä asia. Taistelun melskeessä on kuitenkin mahdotonta kuulla joka sanaa.  Tiedejulkaisu PloS ONE:n julkaiseman tutkimuksen mukaan myös kuuleva ihminen selventää kuulemaansa lukemalla huulilta alitajuisesti, joten se että ”näkee”, mitä kanssataistelija huutaa sinulle taistelukentällä, on myös ollut tärkeää. Puhumattakaan siitä, että kasvojen kokoisesta aukosta näkee huomattavasti paremmin mitä tapahtuu, kuin ohuesta raosta. Minkäänlainen panssari ei kuitenkaan auttanut, jos ei nähnyt pensaassa piileskelevää maaorjaa, joka piilosta iski keihään haarniskan levyjen välistä: tämän takia oli tärkeää nähdä myös, mitä kentällä tapahtui. Suurkypärää itse päässä kokeilleena voin kertoa hapensaannin sekä kuulo- ja näköolosuhteiden olevan erittäin huonot, sekä nopealiikkeisen taistelemisen olevan erittäin haastavaa, koska ei esimerkiksi näe minne astuu. Samoin myös näkeminen alaspäin on melkein mahdotonta. Jo pelkän pehmustemyssyn kanssa kuulo laskee valtavasti: voimme vain kuvitella, millaista kuuleminen on ollut vielä muidenkin esineiden peittäessä korvia. Visiirilliset kypärät ovatkin nähtävästi saavuttaneet suuren suosion. Roman d´Alexandressa on kuvattu hyökkääviä ratsuväkimuodostelmia, ja suurimmalla osalla sotureista näyttää olevan visiirillinen malli, samoin kuin Roman de Brutin sekä monen muunkin lähteen kuvan sotureilla.
Viimeisenä edistysaskeleena suurkypärän muotoilussa voi pitää sen jatkuvasti jyrkempää muotojen pyöristymistä. Vaihtoehtoisena kehityssuuntana on myös ollut kasvojen alaosaa suojaavan levyn vahvistaminen ylimääräisellä levyllä, kuten esimerkiksi Kunsthistorisches Museumissa Wienissä olevasta Albert Won Prankhin kypärästä voidaan nähdä. Tämä tosin saattaa olla turnajaiskypärä, mutta olisi ainakin muotoilunsa puolelta se on käynyt myös taistelukentälle.

Suurkypärän poistuminen käytöstä
Aseteknologian kehittyminen entistä enemmän pistämällä läpäiseviin aseisiin on varmaankin ollut yksi pääsyistä siihen, miksi suurkypärä on jäänyt pois käytöstä. Se on kuitenkin tarjonnut huomattavasti enemmän suoraa pintaa kuin sen korvannut bascinet, johon myös sai saranallisen visiirin kiinni. Tämä oli entistä suipompi, antaen suurempaa suojaa esimerkiksi saksalaisten ja italialaisten miekkamiesten pitkämiekkojen pistoilta ja vähemmän suoraa pintaa nuolille ja sotavasaroille. 1400-luvulle tultaessa loistaa suurkypärä jo poissaolollaan. Vuosisadan alkupuolen kuvakäsikirjoituksissa käyttävät soturit bascinet-mallisia kypäriä. Miekkamiehet Hans Tallhofferin miekkailuoppaassa käyttävät lähinnä muodikkaita sallet-mallisia kypäriä. Kuva ja tekstimateriaali antavat ymmärtää, että moni aikalainen soturi oli jo pitänyt suurkypärää epäkäytännöllisenä suojana koko sen käyttöajan läpi.

Suurkypärän jälkeläiset
Suurkypärä kuitenkin jätti meille perinnöksi muita kypärämalleja. Jo 1300-luvulla syntynyt pistokypärä (engl. frog mouth helmet, saks. Steckenhelm) jäi turnajaiskentillä elämään pitkälle 1400-luvulle. Sitä ei nähty taistelukentillä. Pyöreämuotoinen suurkypärä todennäköisesti vaikutti armet-tyylisen kypärän syntyyn.

Loppupäätelmä

Suurkypärän perusmuoto muuttui sangen radikaalisti sen käyttöajan aikana. Sen evoluutio taistelukentillä muutti sen muotoa alun sylinterimallista aina 1300-luvun jo pyöreän muodon suuntaa hakevaan kypärään. Vinot pinnat ovat ilmiselvästi olleet suositumpia kuin suorat. Kypärämalli ei kuitenkaan ole muotoiluyrityksistä huolimatta ollut paras mahdollinen, joten se on joutunut, kuten sotavarusteille usein käy, siirtymään hyllyllä käytännöllisempien varusteiden tieltä. Suurkypärää käytettiin sangen vähän aikaa, vain noin 100 vuotta eli 1200-luvun alusta 1300-luvun loppuun. Suurkypärää pidettiin jossain määrin epäkäytännöllisenä. Sitä ovat käyttäneet kuvamateriaalin perusteella melkein pelkästään ratsumiehet, vaikka joskus saatamme nähdä linnan muureja valtaavan ritarin sellaista käyttävän. Ei ole varmaa, miksi kasvoja enemmän suojaava kypärämalli sai alkunsa. On esitetty muunmuassa erilaisia teorioita kasvosuojan lisääntyneestä tarpeesta niin ratsuväen hyökkäyksissä kuin suojana nuoliltakin. Todennäköisin vaihtoehto ainakin kypärän muotoilun kehityksen perusteella on, että kypärä lienee olleen tarkoitettu torjumaan etenkin edestäpäin tulevia hyökkäyksiä, joita kohtaa etenkin ratsuväen hyökkäyksissä.

Alkuperäislähteet:

Codex Manesse . Cod. Pal. germ. 848. Große Heidelberger Liederhandschrift. Zürich, 1305 bis 1340, Seite: 196r. – Universitätsbibliothek Heidelberg. Heidelberger Historische Bestände – Digital: http://diglit.ub.uni-heidelberg.de/diglit/cpg848/0387?sid=62bcf510f3cfbd79879e37cb1ae856c7. 1.4.2009

Martyrdom of Thomas Becket. Illustration from an English psalter, c. 1220 in the British Library.
© The British Library/Heritage-Images.  – Britannica Student Encyclopaedia: http://student.britannica.com/comptons/art-84922/Martyrdom-of-Thomas-Becket-illustration-from-an-English-psalter-1220. 1.4.2009

Roman d’Alexandre , in prose, with lacunae Origin Netherlands, S. Date: 1st quarter of the 14th century. – Catalogue of Illuminated Manuscripts. British Library. http://www.bl.uk/catalogues/illuminatedmanuscripts/record.asp?MSID=7951&CollID=8&NStart=4979 . 1.4.2009

Topfhelm of Albert von Prankh. Österreich. Kunsthistorisches Museum Wien. Austria.  – Flickr Photo Sharing. http://www.flickr.com/photos/13973564@N07/2038316648/. 1.4.2009

William de Lannvalein hautapaasi. –  The Medieval Combat Society. Index of /armour/knights.

http://www.themcs.org/armour/knights/Walkern%20St%20Mary%20William%20de%20Lanvalei%201217%20101.jpg.1.4.2009

Wace: Roman de Brut, a verse epitome.  Origin England. Date 2nd quarter of the 14th century. Language French. – Catalogue of Illuminated Manuscripts. British Library:
http://www.bl.uk/catalogues/illuminatedmanuscripts/record.asp?MSID=6654&CollID=28&NStart=3028. 1.4.2009

Kirjallisuusluettelo:

Embleton, Gerry: Medieval Military Costume Recreated in Colour Photographs. Europa militaria special No8. The Crowood Press 2000.

Lindholm, David & Nicolle, David: The Scandinavian Baltic Crusades 1100-1500. Osprey Men-at-Arms  2007.

Lindholm, David & Nicolle, David: Medieval Scandinavian Armies. Volume 2. Osprey Men-at-Arms  2003.

Malkki, Janne: Ritarit ja samurait. Kaksi soturiperinnettä läntisissä historiallisissa vertailuissa. Pro gradu-tutkielma. Helsingin yliopisto, Humanistinen tiedekunta, Historian laitos 1999.

Ma,Wei Ji et all.:  Lip-Reading Aids Word Recognition Most in Moderate Noise: A Bayesian Explanation Using High-Dimensional Feature Space. –  Plosone. Accelerating the publication of peer-reviewed science.  http://www.plosone.org/article/info%3Adoi%2F10.1371%2Fjournal.pone.0004638 1.4.2009

Oakeshott, Ewart R.: The Archaeology of weapons. London: Lutterworth 1960.

Talhoffer, Hans & Rector, Marc: Medieval Combat. A Fifteenth-Century Manual of Swordfighting and Close-Quarter Combat. Greenhill Books  2004.

Windsor, Guy: The Swordman´s compannion. A Modern Training Manual for Medieval Longsword. Chivalry Bookshelf  2004.