Keskiaikaisensotilashenkinenmetsäretki

Tämä tapahtui noin kaksi kuukautta sitten. Ensimmäisten kovien syysmyrskyjen heiluttaessa puita ja ilman ollessa tasaisen inhottavan kostea. Olosuhteet siis olivat täydelliset iloiselle metsäretkelle. Joten näin lähtivät neljä urheaa henkilöä metsään elävöittämään keskiaikaista sotilapartiota matkalla paikasta A paikkaan B. Mukana olivat kolme sotilasta joista yksi oli jousimies ja mitä tärkeintä myös yksi emäntä jotta saatiin ruokaakin. Käytän tästä ryhmästä lempinimiä M, Legolas ja Teela. Itselleni nyt lienee turha keksiä mitään lisää nimiä?

Silkan kokemuksen lisäksi oli tämä myös hieno tapa päästä kokeilemaan varustesettinsä oikeaa toimivuutta. On ihan eri asia juoda kaljaa naama punaisena pöydän ääressä kuin kävellä päivä metsässä keskiaikavarusteissaan.

Paikalle pääsy:
Tämä oli vaikeampi episodi kuin luulinkaan. En tiedä kuinka monta väärinkäsitystä kasaantui ja kuinka monta kertaa ajoimme väärin. Lopputuloksena olimme lähtöpaikalla noin kaksi tuntia myöhässä ja loppumatkan soittelin Ruoskaa suhteellisen kipakalla volyymillä(siis sitä bändiä. Auton stereoista. Senkin pervot.) Perverssillä tavalla tämäkin oli hauskaa. Siis eksyily. Ei Ruoskan soittaminen.
Episodin virallinen paras kommentti: ”Haetaanko me sitten yöllä tuulensuojaa noiden kivien takaa? Kommentti pysähtyessämme kirkon parkkikselle leikkimään kartalla.

Etappi 1
Lähdimme vihdoin autoilta liikkeelle ensin mukavaa hiekkatietä, sitten metsäistä polkua pitkin. Hyvin nopeasti vaihtui reitti soiseen metsään ja kävelimme kauan ja hartaasti Mordor-henkisessä soisessa maisemassa pitkospuiden päällä, odottaen milloin synkästä vedestä nousee zombeja. Zombit loistivat poissaolollaan ja siirryimme kipuamaan kalliolle. Tämä oli rankka episodi. Ottakaa huomioon että meillä oli kannossa niin aseet, ruoka ja vesi. Mutta kunto varmaan kohosi? Kalliolta avautuva näköala kuitenkin korvasi tämän vaivan. Onneksi pellit oli isoimmaksi osaksi jätetty kotiin.

Etappi 2
Lähdimme alas vuorelta. Oli muuten yhtä inhottava episodi kuin kiipeäminenkin. Mutta vain eri tavalla. Nyt sai pelätä lähtevänsä mutaliukuun edellä kävelevää Legolasia päin. Mainittakoon että meillä on useita kymmeniä kiloja painoeroa. Olisi voinut olla kipakka episodi saada mediheli laskeutumaan metsään. Mikäli nyt olisi edes löytynyt aluetta mihin laskeutua. Onneksi liuku ei vienyt mennessään. Siirryimme avoimempaan muodostelmaan väijytysten varalta päästyämme tasamaalle. Se että vihollinen oli kuvitteellinen, ei ollut tekosyy rötvätä tarkkaavaisuudessa. Marsmarsmarsmars.

Etappi 3 Aka. ”mennään tuosta suon yli niin että vain heilahtaa.”
Tulimme isomman suon tms. vetisen alueen reunalle. Sen yli menivät pitkospuut, mutta ne olivat osan matkaa veden alla. Osa meistä kastui enemmän. Osa ei ollenkaan. Oman keskiaikaurani hehkeimpiä hetkiä oli kun seisoin keskellä aluetta, keihäs juuttuneena jorpakon pohjaan yrittäen pitää tasapainoa että en kaatuisi naamalleni veteen. Oikeasti. Se ihan oikeasti oli hieno hetki. Sitten kun Legolas tuli perän pitäjänä yli, pääsimme toteamaan että olisi varmaan pitänyt huutaa ennekuin hän lähti yli että ottaa hoset ja kengät pois. Joo. Niin olisi varman pitänyt. Huomasin kuitenkin että villahoset yhdistettynä villasukkiin pitävät lämmön läpimärkinäkin mutta märät kääntökengät ovat epämukavat.

Tämän episodin teemabiisi. Omistettu märille kengille. Mc Hammer: Soft and wet.

Etappi 4
Teelan ja Legolasin korjatessa märkiä kenkiä pois jatkoin M:n kanssa leiripaikkaa kohti. Tutkimme hetken löytämäämme laavua ja totesimme että se on ihan syvältä. Kunnes tajusimme että toljotin polttopuiden sateensuojaa. Menimme muutamia kymmeniä metrejä metsään ja löysimme laavun. Hetken kuluttua olimme kaikki paikalla ja saimme nuotionkin kuntoon. Sekä ruokaa. Mikä muuten tässä vaiheessa olisi ollut taivaallista vaikka se olisi ollut lipeäkalaa ja pikkukiviä. Se on kumma mitä raitis ulkoilma tekee ruokahalulle. Possu oli hyvää. Mutta lämmin liemi oli peräti taivaallista.
Teemakappale tälle etapille. Pantera: 5 minutes alone.

Yövuoro
Menin aikaisin yöpuulle. Minun vartiovuoroni alkaisi n.0400. Nukuttuani omasta mielestä viisi minuuttia herätti M minut toteamalla että vartiovuoroni on alkamassa ja nuotiopuut loppumassa. Kummallakaan ei ollut halua lähteä hakemaan puita polulla missä näki ehkä 1m eteenpäin. Joten totesin että kaipa minä pärjään. Tulen sammuttua istuinkin sitten leipää syöden kaksi tuntia säkkipimeässä näkemättä mitään tai kuulematta muuta kuin sateen ropinan ja tuulen joka lähenteli myrskyä. Ohi olisi voinut ajaa T-34 enkä varmaan olisi huomannut. Sateesta puheenollen. Kukaan ei yleensä usko kun sanon että sade alkaa aina kun minun vartiovuoronikin. Mutta Teela oli hetken hereillä vartiovuoroni alkaessa ja sanoi alkaneensa melkein nauramaan metsä raikuen kun sateen ropina alkoi vuoroni alkaessa.

Paluu tulevaisuuteen
Aamulla valon määrän noustua siihen pisteeseen että näimme pakata keräsimme kimpsumme, kampsumme ja keihäämme(ja kattilat) ja suuntasimme kotia kohti. Matka takaisin oli eri kuin leirille, joten olimme paljon nopeammin takaisin autoilla, sekä se oli kivuttomampi. Juju oli kuitenkin se että kaikki olisivat yhä halunneet jatkaa reissua. Jopa minä, vaikka hoseni olivat vieläkin märät suoepisodista.

Summasummarum
Tämä reissu oli kokemus. Ja tahdon vastaavia lisää. Ns. keskiaikajuhlat eivät ole enää tuntuneet samalta tämän reissun jälkeen ja oma luontokäsitys koki myös tiettyjä muutoksia. Lisäksi tämä oli karaisevaa. Mitä tässä on mistä ei voisi pitää?
Varusteet osoittautuivat toimiviksi. Tavaraa oli rahtunen liikaa. Vedelle pitää saada parempi kantometodi. Mutta jos nämä olivat ainoat korjaukset mitä pitää tehdä, pääsin vähällä. Teoriani siitä että useamman kilsan metsämarssi antaa viitettä ovatko varusteet oikeasti toimivat, piti paikkansa. Pitäisi joskus ottaa useamman kymmenen kilsan marssi. Voisi sen jälkeen varmaan poistaa tuon ”antaa viitettä” kohdan.

*huom!* Modifioin tekstiä klo 15.00 paikkeilla lauantaina 12.12. Mikäli luit teksti 11-12.12 yöllä, lue nyt uudestaan. Muistuttaa vähemmän, huomattavasti vähemmän, 8 vuotiaan leirikoulukuvausta. Pitäisi varmaan kirjoittaa nämä jutut virkeänä. Editointi on aika tylsää touhua. No. Se oli tämän päivän opetus.

Advertisements
Kategoria(t): Uncategorized Avainsana(t): . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s