Pohdintaa pimeässä. Osa 3. Aka. Käytetään unettomuus hyödyllisesti.

Kuutamo ei taaskaan anna nukkua. Olo rupeaa olemaan vähintäänkin rapea, koska olen viimeksi nukkunut pitkän ja kokonaisen yön Saltvikin tulvaa edeltävänä yönä. Kaipa kohta vain kohta rupean näkemään pikku-ukkoja tai nukahdan heti kun en ole enää yskäissytkään viiteen tuntiin. Oli miten oli ja kävi miten kävi. Koska unta ei löydy saatte nauttia tämän illan kattauksesta joka sivuaa vain yhtä aihetta.

Elävöitystä.

Lisää vöitä ja mukaan vaan!

Olen useita vuosia pohtinut elävöityksen eri näkökulmia ja nimenomaan sitä kuinka saada lisää henkistä puolta. Enkä nyt puhu uskonnosta vaan tunteesta ja yrityksestä elää ja ajatella kuin elävöittämänsä aikakauden ihminen.
Mutta onko se aina edes mahdollista? Jos esimerkiksi elävöittää ”luolamiestä”(pahoittelen termiä. En tässä tilassa muista parempaa.) niin voimmeko tai onko meillä pienintäkään mahdollisuutta päästä sisään hänen ajatusmaailmaansa? Tai edes Roomalaisen legioonalaisen tai viikinkikauppiaan? Tuskin ikinä voimme tietää onko tämä mahdollista missään määrin. Mutta tarkoittaako tämä sitä että ei pitäisi edes yrittää?

Hyvin usein näkee harrastajia joilla varusteet ovat vähintäänkin upeat. Mutta historiallisuuden tavoittelu jää vain asun ja nimen tasolle. Aina ei nimenkään. Ymmärrän että tapahtumissa missä yleisö pörrää ympärillä kuin pahimmassakin freak showssa ei moinen pintaa syvemmälle menevä elävöitys ole mielekästä tai edes mahdollistakaan. Mutta entä kun elävöitetään ”omalla porukalla”, Kun taas elävöitetään ilman yleisöä, rajoittuu usein tämä syvempi elävöitys lähinnä kirjakieleen ja kiertoilmaisuihin. Eri tavat ja perinteet mitä yritetään silloin tällöin elävöittää eivät myöskään välttämättä aina perustu faktoihin, vaan siihen mitä kuvitellaan että on tehty.  Enkä nyt tarkoita mitenkään perusteltuja oletuksia vaan hyvinkin romantisoituja oletuksia.

Tietenkin syvempi elävöitys vaatii tietoa, mutta sitä ei ole mahdotonta hankkia. Se tietää tottakai vaivaa, mutta eikö kukaan oikeasti kaipaa enempää? Vai riittävätkö joskus niin kulissinomaiset tavat?

Tai onko tällainen elävöitys yleensä mielekästä kenellekkään? Onko se liian lähellä * GASP! * Larppaamista!(ok, elävöityksen ja larpin rajamaille poikkeamme pikniköimään joku toinen uneton yö. Jatketaan tätä ohjelmaa.) vai mikä on ongelmana? Usein vaikuttaa olevan niin että useimmat ovat täysin tyytyväisiä istumaan historiallisissa vaatteissa mutta juttelemaan niitä näitä. Onko siis tällainen syvempi elävöitys täysin mahdottomuus tai vain todella pienten piirien homma?

Itse toivoisin että syvempää niin tapakulttuuriin, uskonnolliseen kulttuuriin tms. kuten myös elävöitetyn aikakauden ajatusmaailmaan suuntautuvaa elävöitystä. Mutta toivonko mahdottomia? Tulenko ikinä näkemään tällaista? Onko utopiaa toivoa joskus kokevansa historiaa muunakin kuin pelkkänä fyysisenä suorituksena?

Disclaimerina sanottakoon vielä että en tätä kirjoittaessani ole pohtinut mitään tiettyjä seuroja mihin kuulun tai en kuulu tai ketään henkilöä. Jos joku näin luulee, on se vain hänen ylipumpatun egonsa ansiota.

Advertisements
Kategoria(t): Uncategorized Avainsana(t): . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Yksi vastaus artikkeliin: Pohdintaa pimeässä. Osa 3. Aka. Käytetään unettomuus hyödyllisesti.

  1. knotte sanoo:

    Nyt täytyy perua omia puheitaan. Hiusosuus tosiaan käynnisti kiinnostavan keskustelun hiuksista keskiajalla(ja sitä ennen ja sen jälkeen). Nähtävästi pitkät hiukset ovat olleet yleisempiä kuin mitä väitin.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s