Pohdintaa pimeässä, osa 4. Aka. Minä itte

Seuraava kirjoitus voi vaikuttaa osittain jakomieliseltä tms. sillä kritisoin myös omia toimiani. Mutta ei anneta sen haitata. Itseäänkin on hyvä kritisoida välillä.

Jäin nimittäin tässä iltana eräänä pohtimaan itse tekemisen järkevyyttä. Sen että tekee itse harrastusvarusteitaan on kunnioitettavaa. Vaatteet, vyölaukut tms. syntyvät hyvinkin nopeasti kun tajuaa perusasiat. Jotkut tuttuni tekevät itse haarniskansa, jousensa, vaatteensa, vyölaukkunsa ja nuoletkin. Mutta entä sitten kun tahtoo tehdä itse kaiken haarniskasta kalsareihin ja lusikasta miekkaan? Ymmärrän että aina ei ole varaa hankkia kaikkea valmiina. Siksi itsekin olen oppinut joitain varusteita tekemään. Ja jotkut nyt vain ovat niin järjettömän päteviä että osaavat valmistaa nopeasti mitä tahansa. Mutta nyt mietinkin sitä tilannetta kun se rupeaa lähentelemään pakkomiellettä.

Itse yhdessä vaiheessa suunnittelin kaiken tekemistä itse. Mutta tehtyäni kypärän ja kengät jotka päätyivät kukka-amppeleiksi. Nöyrryin kuitenkin ja ostin sellaiset. Lopputuloksena sain lisää aikaa minkä pystyin käyttämään vyölaukkujen tekemiseen ja ei historiallisten hommien touhuamiseen. Sekä pystyin hyvillä mielin lähteä harrastamaan kengitettynä ja kypäröitynä. Monet ihmiset kuitenkin raivokkaina touhuavat jotain varusteen kappaletta useita vuosia jättäen sen välillä hyllyyn kiukkuisena. Vain sen takia että tahtovat tehdä sen kaiken hinnalla itse. Milloin itse harrastuksen toinen puoli, eli tavaroiden kanssa touhuaminen esim. metsäleireillä jää täysin paitsioon.

Ymmärrän myös että osa harrastuksen ideaa on asioiden itse tekeminen. Mutta entä silloin jos itse et osaa tehdä esimerkiksi myssyä, mutta osaat tehdä vyölaukun, mutta kaveri osaa tehdä myssyjä ja tarvitsisi vyölaukun. Ja menoa olisi luvassa viikon kuluttua. You do the math.

Se mitä ajan tässä takaa on se että vaikka on hienoa tehdä itse varusteita, ei itse tekemisestä saa minun mielestäni saa tulla itseisarvoa mikä ajaa kaiken muun yli. Eikä se ole edes aikakautistakaan. Väitän että sotaan marssivat raavaat huovit eivät itse tehneet melkein mitään mukanaan olevista varusteista. Kengät olivat osa palkkaa, vaatteet tekivät naisväki, haarniskat ja aseet olivat seppien työtä. Kaikki oli laadukasta ja huovien aika oli käytetty aseharjoituksiin(ja tod.näk. kaljan juontiin. 😛 ). Jos huovit olisivat tehneet itse kaiken olisi suurin osa haarniskoista hajonnut marssilla, vaatteet vetoisia kuin psychobillybeiben fishnetit ja jos joku huoveista olisi tiennyt mihin suuntaan tähdätä keihäällä, olisi se ollut ihme.

Summa summarum: Vaikka itse eri esineiden valmistus on hienoa, ei se mielestäni saa olla tekijä mikä estää harrastuksen muut osa-alueet. Ellei sitten esineiden tekeminen ole juuri se sinun juttusi. Jos tämä on kuitenkin vain psykoottinen oire kuten se minulla aikoinaan oli, suosittelen miettimään suuntia uudelleen. Niin kauan kun elävöitys on vielä mielestäsi hauskaa.

Ja sitten toinen näkökulma viime reissusta. Rautakyy. The manhunter!

Mainokset
Kategoria(t): Uncategorized Avainsana(t): . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Yksi vastaus artikkeliin: Pohdintaa pimeässä, osa 4. Aka. Minä itte

  1. Paluuviite: Inspiraatiota etsimässä: slow reenactment « Pistoksissa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s