Raskasta pohdintaa pimeässä

Joko kyseessä on vakava popcornin puutostila, avaruusvapaamuurarien marsilainen hämmennyssäde tai kova metodiopin lukeminen avoimen tenttiin. Mutta nyt on vuorossa elävöitysfilosofointia isolla ja karvaisella kädellä.
Tässä on olemassa riski että nolaan itseni tällä tekstillä täysin. Mutta onko se ennenkään minua estänyt? Välitänkö minä? Onko lipeäkala hyvää? Vastaus kaikkiin on: Ei.

Eli tällä kertaa pohdimme elävöitystä. Kuinka lähestymme historiaa ja miksi. Onko meillä metodeja. Ja kauheasti muita outoja kysymyksiä.

Mitkä ovat metodimme elävöityksessä? Vai onko niitä edes? Metodologia menee enemmän tieteen puolelle, mutta mielestäni on jännittävä idea pohtia harrastustamme tämän pohjalta. Teen tätä ihan lennosta jotta saisin spontaanin ja sensuroimattoman(hyvässä ja pahassa) tuloksen. Miten me hankimme tarvitsemamme tiedon ja muokkaamme sen elävöitykseen sopivaksi. Minkälainen lähdekritiikki meillä on. Vai onko lainkaan. En aio ruveta vastaamaan näihin kysymyksiin tässä. Ensinnäkin omat vastaukseni olisivat varmaan hirveää hörönlöröä. Ja ennen kaikkea. Pidän kysymyksiä paljon kiinnostavampina. Ja jos joku tahtoo vastata minulle niin bring it on. Mitä tähän metodijorinaan tulee niin tutustukaa hermeneutiikkaan ja ennen kaikkea hermeneuttiseen spiraaliin. Tämä ajatusmalli kuvaa ainakin omaa lähestymistäni elävöitykseen.

Kun teemme elävöityspersoonan itsellemme niin mitä kysymme silloin itseltämme ja historialta. Ja ennen kaikkea mitä teemme ryhminä. Pyrimmekö todella ottamaan selvää esim. historiallisista tavoista. Vai elämmekö vain modernissa moraalimaailmassa mikä on puettu nahkaan ja villaan? Elämmekö kuraista keskiaikaa vai ritarillista keskiaikaa vai sitä harvoin nähtyä tämän välimuotoa mitä mielelläni ajattelen totuudenmukaisena? Ei ole väärin elävöityksessään elää jompaakumpaa ääripäätä kunhan itse tiedostamme tämän sekä tuomme sen mahdollisille sivustakatsojille ilmi.
Minkälaiset ovat ennakkoluulomme elävöittämäämme aikakautta kohtaan ja kuinka nämä vaikuttavat elävöitykseemme ja siihen kuinka tulkitsemme lähdemateriaalia. Osaammeko pitää omat mielipiteemme poissa vai pääseekö oma esim. poliittinen mielipiteemme esiin. Avoimesti tai piilotettuna.
Niin tutkimuksessa kuin harrastuksessa kärsimme joskus mielipiteiden sekamelskasta jolla ei ole mitään tekemistä itse elävöityksen tai tutkimuksen kohteen kanssa. Mutta jotenkin se saattaa sotkeutua silti mukaan. Tämä ei ole virhe. Kunhan emme tietoisesti pyri siihen.

Elävöityksen motiivista ja henkilökohtaisesta tarkoituksesta en ala hourimaan koska siitä olen jorissut menneen vuoden aikana jo liikaakin.

Pointtina kuintekin on seuraava: ME EMME IKINÄ VOI PÄÄSTÄ 100% AITOUTEEN. Kuinka ikinä hyviä lähteemme ovatkaan, ovat ne aina jonkun toisen käsityksiä historiasta joista me muokkaamme oman käsityksemme. Joskus käsitys on erinomaisen pätevän oloinen, mutta joskus taas juoksemme Stalingradissa PVC ballerinamekoissa laserkiväärien kanssa päässämme sarvekas coolus.
Onko tämä sitten syy olla harrastamatta? Syy olla yrittämättä? Ei. Ei missään nimessä. Vaikka joskus tulee mokattua ei se ole mikään maailmanloppu. Tämän pitäisi olla kivaa, mukavaa ja kiinnostavaa. Harrastus. Ei mikään hulluuteen ajava kynnet verillä käytävä henkinen teräsmieskisa(ja kun uskon tuon itse olen onnellinen ihminen).
Tärkeintä on muistaa: Vaikka emme voikkaan täydellisyyteen ikinä päästä, voimme päästä lähelle sitä. Ja ainakin minusta matka on sen verran kiinnostava että se kannattaa.

Päätän muka-akateemisen elävöitysjorinani tähän.

Muina uutisina:
Jotkut ovat saattaneet huomata että Helmetheads sarjisblogini ei ole päivittynyt hirveästi johonkin aikaan. Syitä on monia enkä ala selittelemään tai häröämään mitään aiheesta. Mutta ensi vuonna alan julkaisemaan k.o sarjakuvaa tässä blogissa suomeksi.
Haarniskaneuroosi vaikenee tämän jälkeen loppuvuodeksi ja Tammikuuksi koska minulla on, no, muutakin elämää. Mutta älkää huoliko. Harrastusneuroosit eivät maailmasta lopu. Joten eivät minun pulinatkaan.
Muutamia sarjakuvia saatan julkaista iloksenne/suruksenne vielä ennen joulua.

Advertisements
Kategoria(t): Uncategorized Avainsana(t): , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Yksi vastaus artikkeliin: Raskasta pohdintaa pimeässä

  1. rautakyy sanoo:

    Kaikki on politiikkaa. Historian tutkija, joka ei tuo omaa poliittista näkemystään esille on epäilyttävä. Tutkijan sisäinen poliittinen näkökulma määrittää kenen historiaa hän kirjoittaa, tai ainakin kenen näkökulmasta. Täysin objektiivistä humanistia ei ole olemassakaan. Kaikilla ihmisillä on poliittinen näkökulma historiaan. Heilläkin, jotka eivät omaa poliittista asennettaan itsessään tunnista. Ei ole olemassa poliittisesti neutraalia ihmistä.

    Elävöittäjä toteuttaa oman historiakäsityksensä, vaikka se rajoittuisikin rasistisiin natsiviikinkeihin hakaristikilpineen tai mielikuvitusvaltiohin, ”jotka olisivat voineet olla olemassa”.

    Lähdekritiikki perustuu valitettavan usein sekä elävöittäjillä että historiantutkijoilla oman etukäteen päätetyn totuuden todistelemiseen. Sen kuinka vakavasti vertaiset kunkin esitetyn historiakäsityksen ottavat, riippuu useimmiten siitä miten se sopii auktoriteettien ja/tai massan historiakäsitykseen.

    Uudet vallankumoukselliset ideat kumoavat vanhat käsitykset uusien sukupolvien myötä, vaikka olisivat vain vastareaktiota edellisen sukupolven äärikäsityksiin.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s