Statuspäivitysselittelyhölpötys

Pahoittelen viimeaikojen epäaktiivisuutta. Tällä kertaa on kuitenkin oikea syykin asialle. Minusta tuli 9.1.2010 isä pienelle tyttöselle. Joten ei hirveästi ole ollut energiaa syytää haarniskoihin. Ja kukaan teistä ei tahdo lukea isyysneurooseista.

Eniveis. Julistan kohtapuoliin uuden projektin kaikesta huolimatta. Lisäksi vanhoja potkitaan liikkeelle.
Un Finished Objecteja ovat:
Ketjuhuppu
Pitkäjousi
Gambesonin viimeistely

Kiinnosti teitä tai ei. Näitä joudutte lukemaan. Lälläspöö kuten mustanaamion pojanpoika sanoisi.

Raskasta pohdintaa pimeässä

Joko kyseessä on vakava popcornin puutostila, avaruusvapaamuurarien marsilainen hämmennyssäde tai kova metodiopin lukeminen avoimen tenttiin. Mutta nyt on vuorossa elävöitysfilosofointia isolla ja karvaisella kädellä.
Tässä on olemassa riski että nolaan itseni tällä tekstillä täysin. Mutta onko se ennenkään minua estänyt? Välitänkö minä? Onko lipeäkala hyvää? Vastaus kaikkiin on: Ei.

Eli tällä kertaa pohdimme elävöitystä. Kuinka lähestymme historiaa ja miksi. Onko meillä metodeja. Ja kauheasti muita outoja kysymyksiä.

Mitkä ovat metodimme elävöityksessä? Vai onko niitä edes? Metodologia menee enemmän tieteen puolelle, mutta mielestäni on jännittävä idea pohtia harrastustamme tämän pohjalta. Teen tätä ihan lennosta jotta saisin spontaanin ja sensuroimattoman(hyvässä ja pahassa) tuloksen. Miten me hankimme tarvitsemamme tiedon ja muokkaamme sen elävöitykseen sopivaksi. Minkälainen lähdekritiikki meillä on. Vai onko lainkaan. En aio ruveta vastaamaan näihin kysymyksiin tässä. Ensinnäkin omat vastaukseni olisivat varmaan hirveää hörönlöröä. Ja ennen kaikkea. Pidän kysymyksiä paljon kiinnostavampina. Ja jos joku tahtoo vastata minulle niin bring it on. Mitä tähän metodijorinaan tulee niin tutustukaa hermeneutiikkaan ja ennen kaikkea hermeneuttiseen spiraaliin. Tämä ajatusmalli kuvaa ainakin omaa lähestymistäni elävöitykseen.

Kun teemme elävöityspersoonan itsellemme niin mitä kysymme silloin itseltämme ja historialta. Ja ennen kaikkea mitä teemme ryhminä. Pyrimmekö todella ottamaan selvää esim. historiallisista tavoista. Vai elämmekö vain modernissa moraalimaailmassa mikä on puettu nahkaan ja villaan? Elämmekö kuraista keskiaikaa vai ritarillista keskiaikaa vai sitä harvoin nähtyä tämän välimuotoa mitä mielelläni ajattelen totuudenmukaisena? Ei ole väärin elävöityksessään elää jompaakumpaa ääripäätä kunhan itse tiedostamme tämän sekä tuomme sen mahdollisille sivustakatsojille ilmi.
Minkälaiset ovat ennakkoluulomme elävöittämäämme aikakautta kohtaan ja kuinka nämä vaikuttavat elävöitykseemme ja siihen kuinka tulkitsemme lähdemateriaalia. Osaammeko pitää omat mielipiteemme poissa vai pääseekö oma esim. poliittinen mielipiteemme esiin. Avoimesti tai piilotettuna.
Niin tutkimuksessa kuin harrastuksessa kärsimme joskus mielipiteiden sekamelskasta jolla ei ole mitään tekemistä itse elävöityksen tai tutkimuksen kohteen kanssa. Mutta jotenkin se saattaa sotkeutua silti mukaan. Tämä ei ole virhe. Kunhan emme tietoisesti pyri siihen.

Elävöityksen motiivista ja henkilökohtaisesta tarkoituksesta en ala hourimaan koska siitä olen jorissut menneen vuoden aikana jo liikaakin.

Pointtina kuintekin on seuraava: ME EMME IKINÄ VOI PÄÄSTÄ 100% AITOUTEEN. Kuinka ikinä hyviä lähteemme ovatkaan, ovat ne aina jonkun toisen käsityksiä historiasta joista me muokkaamme oman käsityksemme. Joskus käsitys on erinomaisen pätevän oloinen, mutta joskus taas juoksemme Stalingradissa PVC ballerinamekoissa laserkiväärien kanssa päässämme sarvekas coolus.
Onko tämä sitten syy olla harrastamatta? Syy olla yrittämättä? Ei. Ei missään nimessä. Vaikka joskus tulee mokattua ei se ole mikään maailmanloppu. Tämän pitäisi olla kivaa, mukavaa ja kiinnostavaa. Harrastus. Ei mikään hulluuteen ajava kynnet verillä käytävä henkinen teräsmieskisa(ja kun uskon tuon itse olen onnellinen ihminen).
Tärkeintä on muistaa: Vaikka emme voikkaan täydellisyyteen ikinä päästä, voimme päästä lähelle sitä. Ja ainakin minusta matka on sen verran kiinnostava että se kannattaa.

Päätän muka-akateemisen elävöitysjorinani tähän.

Muina uutisina:
Jotkut ovat saattaneet huomata että Helmetheads sarjisblogini ei ole päivittynyt hirveästi johonkin aikaan. Syitä on monia enkä ala selittelemään tai häröämään mitään aiheesta. Mutta ensi vuonna alan julkaisemaan k.o sarjakuvaa tässä blogissa suomeksi.
Haarniskaneuroosi vaikenee tämän jälkeen loppuvuodeksi ja Tammikuuksi koska minulla on, no, muutakin elämää. Mutta älkää huoliko. Harrastusneuroosit eivät maailmasta lopu. Joten eivät minun pulinatkaan.
Muutamia sarjakuvia saatan julkaista iloksenne/suruksenne vielä ennen joulua.

Pohdintaa pimeässä osa:liikaa.

Tervepäterve hyvä lukija. Ja paha lukija samoin. Myös true neutralit ovat tervetulleita.

Aiheenamme ovat tänään kliseet elävöityksessä. Käsittelemme asian suht nopeasti koska minun aikatauluni on mitä on tällä hetkellä. Käsittelen vain elävöitysskenen kliseitä. En esim. markkinoiden rääsyläiskliseitä tms. sillä niissä voisi olla joskus vähän liikaakin pohdittavaa. Kuten yleensäkkin koko aiheessa. Käsittelemme tänään lähinnä roolien kliseisyyttä.

Meillä on vaikka millä mitalla huoveja ja muita sotilaita. Samoin hurjia vapaita viikinkejä(jos viikinki halutaan käsittää ammatiksi). Samoin myös aateli vaikuttaa olevan ainakin jossain määrin suosittua. Mutta miten on muiden ammattiluokkien kanssa. Missä ovat papit, käsityöläiset, puoskarit, rengit yms.
On aina kiva elävöittää jotain aseen kanssa kekkuloivaa. Samoin myös on mukava istua tekemässä esim. nahkaisia vyölaukkuja. Ainoat kaksi pappiselävöittäjää jotka olen nähnyt(toisen saksassa) ovat nauttineet kovasti rooleistaan.
Olenkin jäänyt miettimään minne muut papit. Sekä kaikki muut ammattikunnat ovat kadonneet elävöityksestä. Tai onko heitä koskaan ollutkaan. Keskiajalla oli muitakin kuin huoveja, viikinkejä(tm) ja aatelisia(sekä kaksi pappia).
Teinejä, renkejä ja käsityöläisiä odotellen.
Voimme miettiä mitä ammattikuntien lisääntyminen harrastuksen piirissä tekisi touhulle. Ainakin minä saan mukavia visioita.
Vai olemmeko edellämainittujen kliseiden vankeja. Toivon että emme. Näitten raamien sisällä annamme todella suppean kuvan keskiajasta. Tai mistä tahansa muusta aikakaudesta.

Se mikä minua kiinnostaisi on se minkälaisia kliseitä muissa aikakausissa on. Onko lännenelävöittäjillä omansa. USA:ssa ainakin jossain vaiheessa vaikutti olevan hirvittävästi laskuvarjojääkäreitä ja rangereita toisen maailmansodan ajalta. Miten on suomessa? Entä Star Wars skenessä. Suomessa pitäisi olla joku elävöitystyyliin harrastava stormtrooper tms. porukka ja olisi kiva tietää mitkä ovat teidän ikuiset kliseenne?

Lopuksi vielä suunnattomat rispektit kaikille värjäreille ja muille ammattikuntien elävöittäjille jotka olen tässä unohtanut. Lisääntykööt rivinne ja toimikaa inspiraationa muille.

Pitkiä kepukoita

Kävin pitkin nettiä katselemassa kuvia sotureista. Masaita, viikinkejä, legioonalaisia, landsknechtejä. (Sekä Rohanilaisia, Eldareita yms. fantasiasotureita). Jäin miettimää keihäitä. Tiedättekö. Niitä pitkulaisia juttuja joissa on terä nokassa? Kokeilkaa vaikka hakea kuvia jollain keihääseen liittyvällä sanalla. Mikäli haette englanniksi joudutte tosin ensin raakkaamaan pois erään naislaulajan sekä wakaan wanhan Burnin Spearin kuvia, mutta kyllä ne oikeat kuvat sieltä löytyvät.

Mutta mitä mietin? Keihäitä ja niitten läsnäoloa. Keihäs on jokaisen soturin perusase. Keskiajan AK-47. Nähtävästi jopa jotkut apinatkin tajuavat käyttää keihään kaltaista kepakkoa kalastamiseen. Jopa legolinnan varuskunnallakin on keihäät(ainakin minun nuoruuteni ”ritari legoilla”.) Mytologia on täynnä legendaarisia keihäitä. Gungnir, Gáe Bulg, Longiniuksen keihäs. Miksi keihäs on sitten niin vaikea meille elävöittäjille. Melkein kaikilla on miekat. Joillain kirves. Mutta nyt ihan rehellisesti ja käsi sydämellä. Kenellä teistä on oikeasti keihäs? Edes sellainen esittelykeihäs mitä ei uskalla kentälle ottaa.
Olen joskus kuullut väitteen että keihäs olisi vaarallinen. Kaikki aseet ovat vaarallisia. Rullatusta hesarista ja kivistä raidetykkiin ja Galiliin. On kiinni keihään kantajasta kuinka vaarallinen se on oikeasti. Vastuuta ja hallintaa ystävät.

Eikä hintakaan päätä huimaa. Jos on ollut varaa miekkaan, lienee varaa keihään kärkeenkin? Pidän myös keihään kuljetusvaikeutta osittain tekosyynä. Ymmärrän jos on matkalla yleisillä kulkuneuvoilla että noin kaksimetrinen hanko voi olla vaikeaa kuljettaa. Mutta etenkin jos liikkuu omalla autolla tai kimppakyydillä rupeavat selitykset loppumaan kesken. Ok. Ymmärrän siinä vaiheessa jos auto on lyhyt. Mutta mikäli auton pituus ei ole este ovat selitykset turhia. Keihäs ei loppujen lopuksi vie melkein millää lailla tilaa. Se korkeintaan vie yhden olutpullon tilan autosta. Ja jos se on siitä kiinni niin ehkä sinulla on vain väärä harrastus?

Haastankin kaikki tämän lukevat sotilaselävöittäjät lisäämään keihään kittiinsä ellei sielä sellaista ole.

Hassuna bonustietona. Viime viikolla oli tämä blogi löydetty hakusanalla pakkomielle veitsiin.

Lapio a gogo

Taistelukentällä on uusi kuningas! Lapio! Tai no. Ei nyt ehkä ihan. Mutta mukana se ainakin on.
Ennen kuin kirjoitan enemmän, huomautan että tämä kaikki kokeilu on tehty hidastettuna ja varovasti kokeneiden taistelioiden kesken. Emme suosittele lapioita taistelukentälle.

Vaikka perhanan hyvä se on. Mukavasti painotettu. Laaja osuma-alue. Ei paljoakaan eroa kirveestä massaltaan. Käyttämämme lapio oli tietenkin hyvässä Saltvikin mudassa. Joten sitä ei olisi voinut re-enactment taistelussa käyttää ihan puhtaussyistä. Mutta olen kuitenkin jo kauemmin pohtinut aihetta improvisoidut aseet re-enactmentissa. Joten kurakostaja sai tällä kertaa kelvata. Otimme siis pitkämiekan ja keskiaikaisen mallin mukaan tehdyn lapion mutaiselle pihalle. Millaisiin tuloksiin tuli kahden hengen mega-älykäs, kriittinen ja maastokuvioitu testiraatimme?

Lapio olisi toimiva ase vähän pidemmällä varrella. Improisoituna aseena se olisi parempi kuin moni muu. Lisäksi kokeilimme ohimennen myös liikesarjoja jotka olivat pitkälti samanlaisia kuin esim. pollaxissa ja olivat siten hyvin ei- improvisoituja. Joten lapiolle voisi myös varmaan luoda liikesarjoja. Joskin en näe miksi näin pitäisi tehdä.

Mutta entäs re-enactmentissa? Improvisoidut aseet ovat pitkälti unohdettuja. Ehkä jopa turhaan. Etenkin kuormastojen jäsenet tai vastaavat voisivat puolustautua leiriin hyökkääviltä tällaisilla. Missä vaiheessa pääsemme kysymykseen kuinka paljon tällaisten käyttöä pitäisi harjoitella? Sekä useisiin muihin vastaaviin kysymyksiin. Samoin varsinkin lapioiden kanssa joutuisi pohtimaan likaa ja mutaa tms. Etenkin jos kohde saisi vahingossa haavan, missä vaiheessa lika saisi haavan todennäköisesti tulehtumaan. Joten pitäisikö mukana olla sitten erillisiä ”mättölapioita”?

Improvisoidut aseet ja näitten käyttö re-enactment taisteluissa kuitenkin kiinnostaa. Lisäksi minulla on onnekseni tuttavapiirissä ihmisiä joita myös kiinnostaa tuitkia asiaa. Joten tämä ei jää tähän…

Ja epävakavana loppuhuipennuksena. Lapiokata 1.

Pieniä armoja ja melamiekkoja

Tällä kertaa esittelen viimeisimmän projektini.
Brigida teki ihan järjettömän urakan gambesoniani tehdessä. Joten oli paikallaan tehdä jotain hänelle. Koska hänen keskiaikapersoonansa hengaa usein palkkasotureiden tms. matkassa, oli vain loogista tehdä hänelle veitsi. Misecordie/a tarkemmin ottaen. Veitsi tunnetaan myös nimellä little piece of mercy, sekä tämän eri varitaatioilla. Rakkaalla palalla rautaa on monta nimeä.

Tapojeni vastaisesti ei tämä projekti ole dokumentoitu niin tarkasti kuin moni muu. Useat etsinnät misecordie veitsistä antoivat aina vähän erilaisia tuloksia. Mutta yksi tekijä oli yhteinen kaikissa lähteissä. Ne sanoivat että niitä kantoivat usein naiset jotka liikkuivat kaiken maailman aseistetun roskasakin kanssa.

Joten. Mikäs siinä. Työkalut kauniiseen käteen ja väsäämään. Tapani mukaisesti, olen ihan minimikuvilla liikkeellä.
Ensin tilasin terän täältä. Tämän jälkeen porattiin isohkoon puupalikkaan reikä mihin terän ruoto upotettiin. Palikka oli vähän lyhyempi kuin ruoto joten se pilkisti ulos toisesta päästä.
Tämän jälkeen veistin ja viilasin kahvan muotoonsa. Kahvan muoto ei ole tutkittu koska törmäsin kokoajan mitä erilaisempiin kahvoihin. Koska Brigida ei ole jättiläinen. Tein kahvasta vähän kapeamman. Samoin koska misecordie ei ole mikään hyvätapaisten ritarien ase, jätin kahvan vähän karkeamman näköiseksi. Mielestäni se sopiikin aseen ulkonäköön. Tämän jälkeen hioin kahvan hiekkapaperilla ja hankasin sitä puupalalla missä oli kaarnaa jäljellä joka antoi vähän väriä pintaan. Seuraavaksi niittasin ruodon toisen pään ja valelin kahvan useaan otteeseen öljyllä(ihan rypsiöljyä).

Itse terä on vähän normaaliterää paksumpi koska se on re-enactment kelpoiseksi tehty eikä siten voi olla terävä tai pistävä. Kärjessä näkyvä pieni mutaatio on täysin minun aikaansaamani.

Ja sitten muihin asioihin.

Pistoksissa blogissa puhutaan järkeä. Lukekaa, tykätkää ja ottakaa opiksi. Ja klikatkaa toki sielä olevaa toiseen blogiin vievää oivaa linkkiä. Katsotaan saadaanko karuselli aikaiseksi.

Ja sitten niihin melamiekkoihin.
Melamiekka oli aikoinaan jonkun turistin käsitys siitä mikä näytillä oleva metallikaarinen jalkajousi oli. Sillä voi meloa ja miekkailla. Tadaa! Mutta ei se mitään jos turistit joskus erehtyvät. Niin erehtyvät historiallisten paikkojen oppaatkin. Ymmärrän vielä sen että joskus voi olla hakoteillä haarniskan painosta tms. Antavathan jopa alan kirjatkin joskus aika hämäriä painoja. Mutta että väittävät että keskiajalla käytäisiin vain kerran vuodessa pesulla tai että astioita ei olisi ollut? Say what. Tällaista silti kuulee ihmisten kertovan eri puolilta maailmaa.

Pohdintaa pimeässä. Osa MLCXVII

Tämän yön teemana on alkoholi.

Kävin tässä iltana eräänä läpi kuvia eri elävöitys aikakausista. Yksi asia mikä pisti silmiini kaikissa oli alkoholi. Usein vielä epäaikakautinen.
Keskiaikaharrastajat juovat väkeviä, landsknechtit vetelevät drinksuja kaiverretuista ananaksista, länkkärit istuvat nilkkojaan myöten kaljatölkeissä jne. Miksi?
Älkää luulko että olen totaalikieltäytyjä alkoholista tai että tämä avautuminen johtuu jostain viimeaikoina tapahtuneesta. Jäin vain miettimään miksi lähes kaikissa “aikuisten” harrastuksissa pitää alkomaholin olla niin järjettömän tärkeä asia? En todellakaan kieltäydy esim. oluesta elävöittäessäni ja saatampa tarjottua viskiäkin juoda. Mutta ainakaan minä en koe alkoholia tahi juhlintaa tärkeänä osana omaa elävöitystäni. Jos tahdon bilettää ja ottaa kuppia niin voin tehdä sen kotonani kuunnellen Slayeria ja Blind Guardiania. En koe että keskiaikavaatteet(muun periodin vaatteista ei ole kokemusta) mitenkään muuttavat alkoholikokemustani.

Mutta jos jollakulla on jotain rakentavaa kommenttia niin antaa palaa. En tuomitse vaan yritän ymmärtää.
Maailmassa on kyllä monta muutakin asiaa mitä en ymmärrä. Mutta jätetään ne omaan onneensa tällä kertaa.

Muuten. Jos joku jotain muuta aikakautta elävöittävä lukee tämän niin kerro ihmeessä oman “skenesi” kokemuksia koska olen utelias millaiset geimit muualla on. En usko parin kuvan sanovan kaikkea.

Ensi kerralla: Armonpaloja luvassa.

Linkkivinkkilinkki

Innostuimme Brigidan kanssa värjäämään nahkaa. Käykää lukaisemassa B:n ajatuksia tapahtumasta mikäli kiinnostaa.
On muuten aika kova täti värjäämään. Joten jos lankojen värjäys kasveilla ja muilla metsän tuotteilla tms. kiinnostaa niin suosittelen seuraamaan/lukemaan hänen blogiaan enemmänkin.

Kuva 1300-kitistäni ja päivittelyä.

Alla kuva minusta 1300-luvun sotilasvarustuksessani. Näyttää jotenkin rönttäiseltä mutta no, tuossa vaiheessa oli aika rönttäinen olokin. Hellettä oli lähemmäs 30 astetta.

Gambesoni on rakenteeltaan 14 kerrosta pellavaa ja kerros villaa. Hihoissa 10 kerrosta.
Aseina on keskiajan AK-47 eli keihäs. Vyöllä, kuten näkyy, tikari. Lamellaari on ehkä vähän overkill keihäsmiehellä, mutta ruosteinen panssari ikäänkuin viimeisteli näyn. Kypärä on vähän liian pieni. Mutta uusi, isompi ja mageempi on työn alla. Kuvia siitä tulossa.

Muita tietoja projekteista.
Ketjuhuppuprojekti jumittaa materiaalinpuutteen takia.
Työn alla misecordie Brigidalle kiitoksena gambesonin tekemisestä. Kuvia siitä kun huotra on valmistunut.
Suunnitelmissa on vaikka mitä, mutta ei mennä niihin nyt ennenkuin niitä on edes aloitettu. Mm.keskeneräinen jousi katselee minua syyttävästi nurkassa. Toivotaan että tässä oikeasti tulisi jotain konkreettista kerrottavaa joku päivä.

Päivän paras postaus

Rautakyy. My hero! Etsiessäni jotain luettavaa netistä kävin vilkaisemassa mitä “Rauttis” on kirjoitellut. Tällä kertaa oli kyllä taas niin kovat piipussa ettei tottakaan. Lukekaa. Tarkastakaa omat käsityksenne keskiajasta. Ja sinne pääsee esim klikkaamalla tästä.

Eimullasitmuutatälläkertaa.